18. helmikuuta 2009

Kivinen tie kohti Kanadaa

Jihuu, vihdoinkin päästiin aloittamaan kunnolla se valmistautuminen ja valmentautuminen kisoihin!

Tehtäväksi Ernolle (kisaparilleni siis) ja mulle annettiin pari vuotta vanha karsintatehtävä, jota oli hieman sovellettu meille (kasvit jätettiin jostain syystä nyt istuttamatta eikä nurmikkoakaan ruvettu yhdeksi päiväksi asentamaan paikoilleen, tuhlaustahan se olisi ;D). Siispä mitä jäi jäljelle: liuskekivimuuri, istutusallas, kiveys ja aita.

Alkulämmittelynä purettiin sopiva aukko työlle hallin hiekkalaatikkoon nostellen 50x50 cm betonilaattoja seinustalle, puuh... Seuraavaksi lähdettiin mittaamaan ja merkitsemään rakennusaluetta kohdilleen *seiväs sinne, seiväs tänne, hieman linjalankaa väliin*. Koko tehtävä on sen verran pirumainen, että sen suunnittelija oli varmaankin saanu jostain taiteellisuuspuuskan: muuri oli hienosti ja ennen kaikkea vapaamuotoisesti piirretty ja sehän on viherrakentajan painajainen. Nooh, siitä selvittiin kuin aikamme asiaa pähkäiltiin, mittailtiin ja naputeltiin merkkikeppiä paikoilleen.

Erno otti tehtäväkseen aloittaa liuskekivimuurin teon ja miulle tuli hommaksi ruveta kyhäämään istutusallasta. Kysymyksiä heräsi tuon tuosta, mutta apua ja hyviä vinkkejä tuli sekä valmentajalta että Ernolta. Eihän se muu auta kuin kysellä, kysellä, välillä taas tehdä, ja taas kysellä :) totuus kun on, että kyselemällä, tekemällä ja toistamalla oppii kaikkein eniten.

Altaan valmistuttua jatkettiin yhdessä liuskekivimuuria eteenpäin. On se muuri sitten niin V-mäisen kiva koota, melki vois verrata 1000 palan palapeliin. Kiviä käännetään ja väännetään, sovitetaan ja mallataan eikä sittenkään taho osuu kohilleen. Ei siis sovellu heikkohermoisille tämä väkertely ;)

* * *
Päivän tuloksena oli lähes valmis liuskekivimuuri ja valmis istutusallas. Ja hiekassahan sitä oltiin päästä varpaisiin :D Siispä, kotiin, suihkuun ja hieman venyileen niin huomenna jaksaa taas pakertaa. Luvassa on liuskekivien leikkaamista timanttisahalla ja niiden asentamista paikoilleen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti