Melkein pari vuorokautta on oltu kotona ja jetlagia yritetään tässä selättää. Mutta mitä jäi reissusta käteen, muutakin kuin flunssanpoikanen ja väsymys... Ajatusten selvittäminen voisi olla kohdallaan.
Kun joskus viime talvena tuntui siltä että jättäisin tän leikin leikkimättä ja oisin tiennyt mistä olisin jäänyt paitsi, olisin lyönyt itseäni muutamaan otteeseen aika napakasti vaikka esim. lapiolla, "älä ole tyhmä!" Kiitos siis lajipäällikölle ja vanhemmille, jotka hoitivat potkimisen puolestani.
Kisa oli ehkä elämäni pisin ja rankin nelipäivänen. Harrastuksen kautta oon tottunut uurastaan tuon saman ajan verran, mutta lajihan nyt on ihan toinen... Ennen kisoja luulin, että olisin aivan solmussa ja paikat jumijumissa heti ensimmäisen päivän jälkeen, mutta kyllä sitä vaan jostain kummasta sai voimia juosta, lapioida ja kantaa viimeseen senkuntiin saakka. Lie mistä sitten saanut sellaisen driven päälle. Tuntuu kyllä hullulta näin jälkeen päin. Treenithän jäi todella vähäsiksi, joten omasta mielestä me pärjättiin siihen nähden aivan loistavasti saavuttaen se paras sijoitus viherrakennuslajissa koko worldskills-kisojen historiassa, millon Suomen joukkue nyt on niihin osallistunut. Mieletöntä! Ei oltu edes viimeisiä, vaan jätettiin Kiina, Kanada ja Etelä-Afrikka nielemään pölyä - vaikka se patsas kaatui ja vesi loppui suihkulähteestä :D
Mutta oli reissu paljon muutakin kuin vaan kisaan valmistautumista ja sen suorittamista. Nähtiin Rocky Mountainsin kauneus, Kanadan kulttuuria, auringon laskuja, Canada Towerista siintävät maisemat, eläintarhan asukit... Ja kaikki ne arkisemmatkin asiat kuten ruoka, tapakulttuuri kaupoissa ja muualla asioidessa, julkinen liikenne... Vaikka ollaankin melkein samalla leveyspiirillä Calgaryn kanssa, miten voi olla niin erilainen paikka?
Kaiken tän tunnemyrskyn, paineen ja jännityksen alla löytyi myös ihmisistä erilaisia puolia. Ei niitä tietenkään voi nähdä kotimaassa leireillä, mutta nyt kun oltiin kuin yksi isompi perhe toisella puolella maapalloa, tulee niitä väkisinkin esiin. Unohtumattomimmat olivat ne myrskyisimmät hetket kun itketti, nauratti, suututti tai riemastutti. Onneksi löytyi aina joku tai jonkun olkapää kenen kanssa käydä läpi omia tunteita ja ajatuksia.
Melkein ollaan siis päästy Team Finland 2009:n matkan määränpäähän. On vain enää jäljellä palauteleiri lokakuun alussa. Silloin ei varmaankaan tunteita säästellä... Hetkinen, mikä ihmeen matkan päättyminen? Eihän se nyt voi tähän päättyä! Eikä varmasti päädykään. Ainakin toivon näin. Puhetta on ollut jo jälleennäkemisten järjestämisestä, epävirallisista leireistä ja jopa seuraavissa WorldSkills-kisoissa vierailusta. Mutta aika näyttää mitä tulevan pitää.
Kaikesta huolimatta meitä tulee yhdistämään aina sama asia: itsensä ylittäminen, kilpailu oman lajinsa mestaruudesta ja maailman paras joukkuehenki! Oltais rikkaita jos joukkuehenkeä voisi myydä pullossa muille. Pettymykseksi en kuitenkaan myisi sitä mistään hinnasta kenellekään eikä sitä henkeä voita mitalit tai diblomit ♥ :)
"Oma maa mansikka, muu maa mustikka." Näin myös tällä kertaa.
Tänään oli sitten viimeinen kokonainen päivä Kanadassa. Vierailtiin Mikan kanssa eläintarhassa ja koko joukkueen voimin illalla lounastaan baseball-stadikalle, josta matka jatkui jalkapallo-otteluun. Voi että sitä tylsyyttä kun kyseessä oli amerikkaleinen jalis eikä säännöistä ollut aavistustakaan. Meni ottelu vaan hytistessä kylmässä tuulessa ja haukotellessa.
Pakko sanoa, että tää Kanada-reissu on antanu todella paljon: lisännyt ammattitaitoa, uusia ystäviä ja opettanut elämään. En tahtois tän loppuvan tähän, varsinkaan että porukka taas hajaantuu ympäriämpäri Suomea. Tää porukka on ollut kuin pieni perhe tän valmentautumis- ja kisa-ajan niin väkisinkin rupee surettaan.
Kaikille joukkuelaisille nääääiiin iso kiitos kaikesta! Ollaan luoto mahtava joukkuehenki, nähty kaikkee uutta ja jännää, itketty ja naurettu yhdessä. En vaihtais teistä ketään mihinkään muuhun <3 Toivottavasti nähdään taas pian kun ollaan hetki hengähdetty reissusta.
Huomenna odottaa siis vielä kerran tyypillinen amerikkalainen aamiainen, reilu 11 tuntia lentämistä ja puutuneet istumalihakset. Niistä kun selviydytään ollaan taas Suomessa, maailman parhaassa maassa!
Sijoitukset on julkistettu. Kirjoitettiin viherrakennuslajin historiaa uudelleen saavuttamalla 12. sija 15 joukkueesta. Paras sijoitus siis ikinä tähän mennessä. Ei siis tullu kultaa, hopeeta, pronssia tai saatika sitä diblomisuoritusta.
Fiilikset on vähän sekavat. Oma tavoite täyttyi mutta silti jäi hieman harmittamaan tuo ettei edes diblomisijaa saatu. Tottakai olen iloinen kaikkien joukkueen mitalistien ja diblomistien puolesta. Pahalta silti tuntuu. Jotenkin nälkä vaan kasvaa syödessä...
Tänään on voittajien juhlailta ja mie käyn nukkumaan. Huomenna on päivä uus.
ONNEA VIELÄ KAIKILLE MEIDÄN SANKAREILLE!
Vihdoinkin on kisat ohi ja 22 tuntia ankaraa puurtamista. Otettiin semmonen superspurtti tänään, ettei oo toista nähty. Saatiin työ valmiiksi! 4 tunnissa ehdittiin istuttaa puut, pensaat ja perennat, hakata askellaatat ja lyödä ne paikoilleen, istuttaa nurmikko, koota inukshuk-patsas, maisemoida vesiallas ja vielä hifistelläkin viimeset 30 minuuttia. Mutta yhtään laiskotteluhetkeä ei tullut, vaan juoksuaskelilla mentiiin. Epäonnea kuitenkin oli mukana kun n. 15-20 minuuttia kisan loppumisen jälkeen meidän inukshuk-patsas kaatui jostain käsittämättömästä syystä. Epäilen liian märkää maata. Samoihin aikoihin loppui myös kivien pulputus. Todennäkösesti joko pumppu on tukossa tai sitten vesiloppui altaasta.
Mutta silti on voittajafiilis! Hollantilaisekspertiltäkin tuli kehuja, että ollaan kuulemma paras Suomen joukkue tähän mennessä. Vielä kun saavuttaisi sen diplomisuorituksen niin tää tyttö hyppii onnesta :)
Tää päivä tais olla kyllä semmonen missä aika pitkälti ratkottiin missä järjestyksessä päästään maaliin. Sen verta rupee joukkueiden erot työprosesseissa jo jakaantuun.
Tää päivä meni vesiaiheen ja puusillan sekä -portaiden väkerrykseen. Erno otti vesiaiheen hommaks ja mie rupesin pilkkoon puita. On se taas niin vaikeeta matikkapäälle kun ei osaa 67,5 asteen kulmaa ottaa pöytäsahaan :P voihan viili. Ja varmasti tuo töppäily maksoi meille kalliita minuutteja. Mutta pakko oli painaa vaikka varma en ollut oikeestaan mistään. Koko ajan jyskytti takaraivossa semmonen epävarmuus. Puutavaraa kun ei ollu kauheesti hukattavana.
No, kisapäivä tuli, oli ja meni. Puutyöt ei valmistunut parin ruuvin puuttumisen takia :P Vesiaihekin on vielä maisemointia ja vettä vailla, askellaatat pitäs naputella, kasvit istuttaa, patsas pystyttää... ja aikaa on vaan se 4 tuntia, hjälppa mig!!!
Mutta nyt pistetään kiville ja kasveille sellasta kyytiä huomenna että alta pois.
Noniih, se on sitten niin kun kisan puolväli.
Muuri oli päivän missiona ja valmistahan siitä tuli. Tietty tahtia sai pitää kovana. Ja huomasihan sen kuka joukkueista oli ennenkin tuota muurikiveä latonut: britit, hollantilaiset ja kanadalaiset pykäsivät muurin tuosta noin vaan, kattomatta ladontakuvioo ollenkaan. Meillä taas meni siihen että joka ikinen kivi piti tarkastaa ensin että miten päin ja mihin kohtaan se tulee. Hankaluutena oli myös yhdistää määrätyt kulmamuodostelma siihen ladonta kuvioon. Meni siis pieneksi kivien sahailuiksi.
Mutta muuri valmistui ajallaan :) vaikka harmittavan lapsellinen mittavirhe tuli yhteen osaan, joten ainakaan täysiä pisteitä ei tulla saamaan...
Kaksi päivää enää ja paljon on vielä tekemistä. Voi olla että aika tahtoo loppuu kesken :( Mutta vielä tässä tapellaan, viimesiä ei olla!!!
Huh hengissä ollaan toistaiseksi :)
Fiilikset oli aluksi aikas ahdistavat ja jännittyneet kummallakin meistä, mutta kun alotusvihellys soi ja pääsi lapioimaan niin kyllä se jänskä siitä hävisi.Muutoksia työhön on tullut pikkasen:a) Muuriin tulee ensin aloituskerros ja sitten vasta ne kuusi palapelikerrosta. Myös muurin päädyt on tehty tukevimmiksi, joten kuvio täytyy soveltaa siihen kiinni mahdollisimman nopeasti leikkaamalla kiviäb) Kivipation isommassa ympyrässä kaato 3%, pieni ympyrä vaaterissac) Puurakenteessa tolppajalka on vaihtanut paikkaad) Aquabloxeja laitetaan minimissään 5, maximissaan 9. Saa siis itse valitae) Ladontaohjeet suunnitelman patiossa ei pätenytSiinä nuo mieleen jääneet suurimmat muutokset.Kisa tehtävää ei tehdäkkään laatikkoon vaan meille kaikille on lätkätyt murskepatjat, n. 7x7m (on vähän vajaat nuo mitat).Päivän tehtävä oli saada kivipatio valmiiksi. Erno siis aloitti sen tekemisen ja mä keskityin muurin pohjiin. Puolessa välissä päivää huomattiin tosiaan ettei se pation ladonta pätenytkään joten siihen hukattiin tunti sen korjaamiseen. Siirryin auttamaan Ernoa paria tuntia ennen kisan päättymistä ja lopputuloksena oli valmis patio :) Pistettiin ne muoviset reunatuet paikalleen 3 minuuttia ennen kisapäivän loppumista :D sai siinä aikas äkäseen ja juoksuaskelin kiinnityksen tehdä. Mutta valmista tuli. Pikkasen nuo korot heitti ja vähän niitä siinä ennen niitä tukinauhoja korjailtiin mittauksia varten. Tarkoitus on kuitenkin tasata ne ennen kisojen päättymistä niin on yleisilme parempi.Muurin pohjat saatiin lähes valmiiksi, asennushiekka täytyy vielä tasata. Alussa meinasi mennä muuri väärään korkoon mutta saatiin asia korjattua ankaralla lapiotyöllä. Huomisen päivän tehtävä on saada muuri valmiiksi ja aikaa on 7 tuntia. Toivottavasti se onnistuu siinä ajassa ja siinä sivussa olisi vielä hyvä jos saataisiin vesiaihetta alotteille. Mutta katsotaan mihin aika riittää.Kisapaikan teltassa on melko lämmintä ja meillä on velvotteena pitää turvalaseja päässä koko ajan kisa-alueelle kulkiessa. Se on se 5 minuuttia ja laseista ei näe mitään läpi. Tarkat on siis turvamääräykset.Osa muista joukkueista teki pahempia virheitä kuin me, esim. Kanada ja Kiina. Taas hollantilaisilla, norjalaisilla ja ranskalaisilla menee ihan hyvin. Ei olla kuitenkaan pahasti jäljessä heistä. Ruotsi on aika samassa tilanteessa kuten mekin, ehkä me inasen edellä mutta eihän se vielä ratkaise mitään.Siis huomenissa innolla pistämään muille hanttiin ;D
P.S. Unohtu tuossa jo aikasemmin mainita että meidän tempauksista täällä maapallon toispuolella löytyy kuvia täältä
Niin kun jo otsikkoki kertoo, ei tätä päivää voi sanoin kuvailla. Pitäisi olla itse paikan päällä kuulemassa ja näkemässä. Mutta hieman voisin valottaa mitä päivän aikana on tapahtunu...
Aamusella lähdettiin yhdessä Maikin, Lindan, Mikan, Helin, Alexanderin ja Matin kanssa Calgaryn keskustaan hieman katselemaan paikkoja ja kierteleen kauppoja. Paikanpäällä saatiin ekstemporee ajatus lähteä Calgary Toweriin tutkailemaan maisemia. Ja kyllä kannatti! Torni muistuttaa erehdyttävästi Näsinneulaa, mutta oli hieman korkeampi. Tornissa on näsinneulasta poiketen uloke jossa on lasilattia. Oli aikas vinkeetä seisoo ns. tyhjän päällä :)
Keskusta reissun jälkeen alkoi varsinainen ohjelma. Vierailtiin puolen joukkueen kanssa paikallisessa Nickle JR. High Schoolissa (toiset puolet kävivät muussa koulussa). Oppilaat olivat meitä vastassa hihkuen ja heilutellen Kanadan ja Suomen lippuja. Nyt tiedän miltä elokuvatähdistä tuntuu, VAU! Meidät vietiin juhlasaliin, jossa pidettiin puheita. Puhujissa oli mm. Suomen opetusministeri Henna virkkunen. Myös me pääsimme äänen kun meidän piti esitellä itsemme, keitä olemme ja mikä on meidän kilpailulajimme. Uskomattomit nuo lapset, olivat aivan innoissa ja kyselivät ihan hirmuisesti. Harmi, että aika kävi vähiin ja osa halukkaista eivät päässeet esittämään kysymyksiä. Saimme koululta lahjaksi suloiset työessut, joihin oli taskuihin piilotettu pieni maalaus, pinssi, kirjanmerkki, kynä ja avaimenperä. Me taas puolestamme lahjoitimme koululle Finland -kirjan, Muumi -kirjan sekä Muumipeikko- ja Muumimammapehmolelut.
Illalla oli viimeisenä aikatauluohjelmana avajaiset ja se oli aivan käsittämätön spektaakkeli. Vaikka pistäisin tähän kaikki upeaa ja mahtavaa kuvaavat adjektiivit, ei se riittäisi kuvaamaan sitä tunnelmaa mitä päästiin kokemaan. Ensin esiinmarssi lavalle suuren yleisön hurrauksien saattelemalla Suomenlippuja heilutelle, sitten odotettiin joukkueesittelyjen loppumista, kuunneltiin muutama puhe ja nautittiin huikaisevista tanssi-, laulu-, moottoripyörätemppuilu- ja akrobatiaesityksistä. Ja unohtamatta kaikkia tehosteita: valoja, tulta, ilotulituksia ja kylmiä väreitä luovaa musiikkia. Yhdellä sanalla siis: USKOMATTOMANMAHTAVANUPEANFANTASTISTA!
Pää on siis niin tunteista sekaisin, tekisi mieli vaan muistella kaikkea nähtyä, mutta samalla rupee huomenna alkavat kisat mietityttään. Oonko aamulla ihan kipsissä, miten muu olo on ja miten se kisa ittessänsä lähtee sujumaan? Vain huominen tuo vastaukset tullessaan, hyvää yötä Calgary ja huomenta Suomi!
Maanantai 31.8.
Ensimmäistä kertaa puettiin kisavermeet päälle kun suunnattiin aamupalailemaan ruokalaan. Päivä lähti suhteellisen hiljaisissa merkeissä liikkeelle kun kukin aamupalaa mutustellessa mietti mitä päivän kuluessa tapahtuisi. Hiljaisuus jatkui junasta aina kisapaikalle saakka... mutta siihen se sitten loppuikin :D
Päivän mittaan käytiin turvasäännöt, turvasääntöjen turvasäännöt ja turvasääntöjen turvasääntöjen turvasäännöt... jne. läpi. Joo, onhan se hyvä että meidän turvallisuudesta on huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla, kotiväki voi siis myös hieman huokaista välillä ;)
Aamupäivä siis meni kertaillessa nuo säännöt ja levitellessä työkalut siistiin järjestykseen. Takavarikkoon meni akkuporakone, jatkoroikka ja laserin laturijohto. Niitä kun ei voi käyttää täällä Kanadan sähköverkossa. Vähän siinä ihmeteltiin ja katseltiin millaisia välineitä muilla on. Erityisesti Japanin joukkueen turvakengät jäivät mieleen: ne kun muistuttivat erehdyttävästi Turtles-ninjakilpikonnan jalkoja.
Sitten syömään ja sieltä suoraan perehdytykseen. Käytiin jokaikinen kone ja vimpain lävitse. Myös niiden toiminta demonstroitiin. Viimeisen tunnin saimme käyttää laitteiden ja materiaalien työstön kokeiluun.
Vapaa-aika sujuin illalla mukavasti tuliaiset hankkien ja kanadalaisia laittomuuksia suorittaen. Tulipahan opittua se, että Kanadassa ei saa valokuvata ostoskeskuksessa.
Kuulumisiin...
Mutta oli reissu paljon muutakin kuin vaan kisaan valmistautumista ja sen suorittamista. Nähtiin Rocky Mountainsin kauneus, Kanadan kulttuuria, auringon laskuja, Canada Towerista siintävät maisemat, eläintarhan asukit... Ja kaikki ne arkisemmatkin asiat kuten ruoka, tapakulttuuri kaupoissa ja muualla asioidessa, julkinen liikenne... Vaikka ollaankin melkein samalla leveyspiirillä Calgaryn kanssa, miten voi olla niin erilainen paikka?
Kaiken tän tunnemyrskyn, paineen ja jännityksen alla löytyi myös ihmisistä erilaisia puolia. Ei niitä tietenkään voi nähdä kotimaassa leireillä, mutta nyt kun oltiin kuin yksi isompi perhe toisella puolella maapalloa, tulee niitä väkisinkin esiin. Unohtumattomimmat olivat ne myrskyisimmät hetket kun itketti, nauratti, suututti tai riemastutti. Onneksi löytyi aina joku tai jonkun olkapää kenen kanssa käydä läpi omia tunteita ja ajatuksia.
